sunnuntai 1. joulukuuta 2013

#1

Sielä sataa lunta, valkeaa, puhdasta lunta.
 
Tyttö kääntää kasvonsa kohti pimenevää taivasta,
hiutaleet kutittavat sulaessaan vasten vaaleaa ihoa.
Tyttö pyydystää hiutaleen lapasensa kämmenselälle, 
se sulaa ennen kuin tyttö ehtii laskea, kuinka monta sakaraa hiutaleessa on. 
Tyttö sieppaa kaiteelta lunta käsiensä väliin, heittää ilmaan ja nauraa.
 
Siellä sataa lunta, valkeaa, puhdasta lunta.
 
Tyttö istuu reunalla, tukevalla, kylmällä kaiteella. 
Tytön jalat roikkuvat tyhjyyden yläpuolella,
lumi sulaa paljaiden kämmenten alla,
tyttö ei tunne kylmyyttä, ei sen maailman julmuutta.
Tyttö nauraa ja laskeutuu alas, alas haavepaikastaan.
 
Siellä sataa lunta, valkeaa, puhdasta lunta.
 
Tyttö ei ole enää tyttönen, tytöstä on tullu nainen.
Nainen astelee lumista katua, sade ei lakannut tänäänkään.
Nainen istuu reunalle, tukevalle, kylmälle kaiteelle.
Lumi sulaa käsien alla, hiutaleissa takin helmalla on seitsemän onnetonta sakaraa,
nainen tuntee kylmyyden, sen maailman julmuuden.
  
Sinä iltana satoi lunta, valkeaa puhdasta lunta,
sinä iltana nainen lakkasi nauramasta,
ilo sekoittui äänettömään,
ohikulkijan hyödyttömään huutoon.


Tästä ei tule kaunista joulukalenteria, jonka jokaisen luukun takaa paljastuu iloinen yllätys. 
Tarina kuitenkin jatkuu aattoon asti, vastuun jätän kuulijalle.

1 kommentti:

Älä epäröi - kirjoita!