Sijasin Samille nukkumapaikan viereeni ja mietin, miten
tähän oikein oli päädytty. Menneisyydestä tuntui olevan loputtoman pitkä
aika, vielä pidempi aika niistä muistoista, jotka ennen viimeaikaisia
tapahtumia yhdistin Samiin. Aiemmin Sam oli ollut nimi, jonka
muistaminen sai paniikin kietomaan jääkylmät sormensa ympärilleni, nyt
samainen nimi herätti kysymyksiä ja mielenkiintoa. Miksi Sam halusi niin
paljon auttaa minua? Ja ennen kaikkea, kuinka hemmetissä Sam oli osunut
oikeaan aikeideni suhteen?
Välillämme vallitsi
vieraskoreudesta ja kiusallisuudesta jännittynyt ilma, enkä tiennyt
kuinka saisin Samin rentoutumaan. En osannut tulkita ihmistä, joka oli
hämmentävästä määrätietoisuudesta huolimatta kuin aaveen nähnyt. Sam
kömpi omalle puolelleen sänkyä, sammutin valot ja käperryin peiton alle.
Pimeässä hiljaisuuden painolasti romahti päälleni täydellä voimallaan
ja minun oli suorastaan vaikea olla.
"Sam?", kysyin edessäni hengittävältä hahmolta.
Vastaukseksi sain epämääräistä muminaa, jonka oletin tarkoittavan "olen hereillä".
"En
oikein tiedä miten muotoilisin tämän, mutta.. Ei sinun tarvitse olla
noin jännittynyt seurassani. En minä aio heittää sinua ulos,
päinvastoin. Haluan tietää, mikä sinut toi luokseni. Tässä kaikessa on
niin paljon käsittämätöntä, etten oikein tiedä itsekkään kuinka
reagoisin, mutta ei tilanne jännityksen salpaamalla hiljaisuudella
ainakaan helpommaksi muutu." Mietin puhuinko liikaa, mutta
yllätyksekseni Sam kääntyi minua kohti ja silitti varovasti kättäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä epäröi - kirjoita!