lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kohti yötä käyvän kaupungin ääniä
Samaan aikaan tuttuja ja vieraita 
Kauanko olen ollut täällä?

Mietin kuinka joskus kaikki oli helppoa 
Kuinka tanssahtelin ja nauroin auringonlaskussa
sydän keveänä, huolettomana
Kuinka tunsin olevani elossa, yhtä hymyä 
Kauanko siitä on?

Aika on muuttanut merkitystään
Mutta kaupunki on ennallaan, samat äänet ovat seuranani
Kun yritän saada kehoni rauhoittumaan, 
jotta voisin tuntea olevani elossa
olla yhtä hymyä 
Olen eksyksissä, vieraassa kaupungissa 
omassa kehossa

Kauanko siitä on
kun kerroin rakkailleni kuinka tärkeitä he ovat
He, jotka saavat minut hymyilemään 
kohti yötä käyvän kaupungin äänien peittyessä 
toisenlaisen elämän hengenvetoihin

Toivon, ettei hän koskaan unohda 
kuinka kiitollinen olen, onnellinen 
Kuinka me kuunneltiin toisiamme 
kohti yötä käyvän kaupungin äänien hiljentyessä
Kauanko meillä on aikaa?

perjantai 7. lokakuuta 2016


Ääriviivani ovat utuiset
ja sisimpäni on osa vellovaa
ääretöntä merta
Unohdan nimeni, päivämäärän
katse seuraa jäljessä, hapuillen
En muista miksi tulin tänne,
minne olen menossa
Olen vain olemassa,
hapuillen

torstai 4. elokuuta 2016

Melkein olin unohtanut, 
että joskus voi vain lähteä 
Päättää jotain nyt ja miettiä vasta huomenna 

Olin unohtanut millaisia 
hetkiä voi saada, kun uskaltaa
hengittää sateista ilmaa auton lipuessa kohti uutta ja vanhaa ystävyyttä

Ja kun paluumatkalla
huomaan hymyileväni,
muistan 

lauantai 18. kesäkuuta 2016

16.6.16


Puuskittainen tuuli saa horjahtamaan
ja sade hakkaa vesipisaroita
jäisinä nauloina ihon läpi, luuhun asti
  
En tunne mitään kun isken kasvoni asfalttiin
  
Valun pieninä puroina kohti ääretöntä merta
muuttuen olemattomaksi osaksi pimeyttä
  
Ennen kuin sade lakkaa, kysyn:
 "Millainen on se taivas, jota ei löydetty koskaan?",
ja unohdan nimeni
  

perjantai 3. kesäkuuta 2016

  
sen kirjan sivuille on painettu niin
kauniita hetkiä, että palaan
lukemaan yhä uudelleen ja uudelleen
  
niissä on sellaista taikaa, jota en koskaan ole
kokenut kokonaisuudessaan
vain rippeitä, ajatuksia, kadonneita suunnitelmia
  
niin kuin se ilta, kun juostiin sääskiparven läpi
lämpimän auringon kimaltaessa rantavedessä ja koivunlehdissä,
joissa oli lupaus uudesta elämästä, toivosta